Tarassiinlahti

Tarassiinlahti on yksi Pien-Rautjärven monista lintukohteista. Matala lahti on ruovikoiden, rantaniittyjen ja pensaikoiden ympäröimä. Lintutornista avautuvat näkymät paitsi lahdelle myös linturikkaaseen maaseutumaisemaan.

Kevät: Lahden pohjukka sulaa varhain keväällä ja sinne kerääntyvät ensimmäiset muuttajat. Matalat rantavedet houkuttelevat sorsia ja joutsenia. Arktisten hanhien muuttoreitti kulkee alueen yli. Tarassiinlahden vaihtelevassa maisemassa voi keväällä havaita paljon lintulajeja. Torni onkin ollut useita kertoja Tornien Taisto -kilpailun sisämaasarjan kärkeä.

Kesä: Tarassiinlahdella pesivät mm. joutsen, kaulushaikara, ruskosuohaukka, luhtahuitti ja paljon vesilintuja. Loppukesällä matalan veden aikaan paljastuvat pohjalietteet houkuttelevat paikalle levähtäviä kahlaajia.

Syksy: Vesilinnut piilottelevat mielellään lahden rehevän kasvillisuuden seassa ja niiden havainnointi on siksi vaikeaa. Arktisten hanhien muuttoreitti kulkee alueen yli. Lisäksi Pien-Rautjärven ympäristössä levähtää usein tuhansia hanhia ja sadoittain joutsenia, jotka näkyvät ajoittain Tarassiinlahdelta.

Tarassiinlahti sijaitsee Mikkolanniemellä Pien-Rautjärven itäpuolella. Käänny valtatie kuudelta kohti Tarnalaa ja Uukuniemeä. Viitassa lukee Uukuniemi. Aja muutama kilometri Tarnalan kylän läpi kunnes oikealle tulee viitta Mikkolanniemi. Aja Mikkolanniemen suuntaan noin neljä kilometriä kunnes näet lintutornin oikealla puolella. Parkkipaikka sijaitsee aivan tien vieressä ja sille mahtuu maksimissaan viisitoista autoa. Lintutorniin mahtuu 20-30 havainnoijaa. Tornin läheisyydessä on nuotiopaikka, katos ja käymälä.